Tietosuoja
Tietoja siitä, miten Orkla käsittelee henkilötietoja, mm. oikeudesta tietojen tarkastamiseen.
Orkla on konserni, joka tuottaa hyödykkeitä mm. suomalaisille kuluttajille. Suomessa toimivat Orkla-yritykset jakavat henkilötietojen käsittelyvastuun. Lupaamme käsitellä henkilötietoja aina luottamuksellisesti.
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Henkilötietojen käyttötarkoituksesta ja kerättävistä henkilötiedoista kerrotaan erikseen tai tilanne käy ilmi yhteydenoton asiayhteydestä. Niitä kuvaillaan myös jäljempänä olevassa kohdassa ”Henkilötietojen käsittelyn puitteet”.
Orkla kerää henkilötietoja mm. käsitellessään kuluttajien tai muiden tahojen lähettämiä tiedusteluja tai pystyäkseen toimittamaan heidän pyytämiään palveluja tai tuotteita. Tarkoituksena voi olla myös viestinnän, markkinoinnin, tuotekehityksen tai tavaroiden ja palvelujen tuotannon mukauttaminen.
Henkilötietojen käsittelyn puitteet
Käsittelemme henkilötietoja Suomen lainsäädännön mukaisesti. Seuraavat oikeudelliset perustat ovat mahdollisia:
- henkilötietojen käsittely on tarpeen sinun kanssasi tehdyn sopimuksen täyttämiseksi tai sopimuksen tekemistä edeltävien toimenpiteiden toteuttamiseksi, kuten esimerkiksi silloin kun luot käyttäjätilin verkkokauppaamme, jolloin tallennettavia henkilötietoja ovat yhteystietosi ja tilaushistoriasi.
- Orklan on täytettävä jokin oikeudellinen velvoite, kuten kirjanpitolakiin perustuva velvollisuus säilyttää maksutiedot.
- olet antanut meille erikseen suostumuksesi tietyntyyppiseen käsittelyyn – olet esimerkiksi voinut tilata uutiskirjeen.
- Orklalla on oikeutettu etu tietojesi sellaiseen käyttöön, jonka oletamme sinun hyväksyvän mm. yhteydenottosi perusteella. Tämä koskee seuraavia tilanteita:
- jos olet suostunut ottamaan vastaan Orklalta tarjouksia tai uutiskirjeitä, voimme suunnata viestintää henkilökohtaisemmaksi ja kohdentaa markkinointia vastaanottajien kannalta olennaisemmaksi.
- jos olet suostunut ottamaan vastaan Orklalta tarjouksia tai uutiskirjeitä, voimme käyttää yhteydenotossasi ilmoitettua sähköpostiosoitetta ja tietoja mainonnan kohdistamiseen kolmannen osapuolen verkkosivuilla (esim. Facebookissa) sinulle tai muille markkinointimme parantamiseksi.
- jos osallistut kilpailuun tai kampanjaan, voimme tallentaa yhteystietosi tilapäisesti, jotta pystyt osallistumaan ja jotta voimme ottaa sinuun yhteyttä, jos voitat tai saat muita suoraan osallistumiseen liittyviä etuja. Tietojen käsittelyyn liittyvä Orklan oikeutettu etu on tuotteiden markkinointi.
- Jos otat meihin yhteyttä ja esität esim. kysymyksiä tai kommentteja, voimme käsitellä nimi- ja yhteystietojasi sekä viestisi sisältämiä tietoja siltä osin kuin se on tarpeen tiedustelusi käsittelemiseksi. Käsittelyyn liittyvä oikeutettu etumme on asiakaspalvelun tarjoaminen ja tuotteiden ja markkinoinnin parantaminen.
- Jos olet kirjautunut sisään käyttäjäksi Orklan verkkokauppaan ja sinulla on tuotteita ostoskorissa, muttet ole tehnyt ostosta loppuun tai olet kirjautunut ulos, voimme tallentaa ostoskorin tiedot ja lähettää sinulle muistutuksen sähköpostissa.
- Jos olet tehnyt tilauksen Orklan verkkokaupassa, voimme käyttää ostostietoja asiakkaiden mieltymysten analysointiin. Tämän tarkoituksena on viestinnän, mainonnan ja varaston hallinta ja mukauttaminen. Tiedot esitetään analyysissa anonyymeina ja koostettuina tilastotietoina.
Tietojen poistaminen ja anonymisointi
Henkilötietojen säilytyksen kesto vaihtelee käsittelyn oikeudellisen perusteen mukaan, ks. edellä oleva kohta ”Henkilötietojen käsittelyn puitteet”. Jos perusteena on sopimuksen tai muun oikeudellisen velvoitteen täyttäminen, tiedot poistetaan, kun sopimus tai oikeudellinen velvoite on täytetty. Jos säilytys perustuu antamaasi suostumukseen, tiedot poistetaan, jos pyydät meitä poistamaan ne. Voit ottaa yhteyttä jäljempänä esitetyllä tavalla, käyttäjäsivujen kautta (”Oma sivu” tai vastaava) tai lähettämissämme sähköposteissa olevien linkkien kautta. Jos säilytys perustuu Orklan oikeutettuun etuun, tiedot poistetaan viimeistään kolmen vuoden kuluttua. Jos käsittely liittyy tiedusteluihin tai kilpailuun tai kampanjaan osallistumiseen, tiedot poistetaan, kun tiedustelu on käsitelty tai kilpailu tai kampanja on päättynyt.
Tietojen täydellisen poistamisen vaihtoehtona voimme poistaa henkilötiedoistasi tunnistetiedot niin, ettei tietoja voi enää yhdistää sinuun (anonymisointi). Anonyymiä tietoa voidaan hyödyntää edelleen kokemusarkistossamme sekä analyyseissä ja tilastoissa Orklan markkinoinnin ja tuotekehityksen kehittämiseen kuluttajien toiveiden ja tarpeiden mukaisesti.
Henkilötietojen säilytys
Henkilötietoja säilytetään Microsoftin palvelimilla Euroopassa. EU:n vakiosopimuksella ja/tai EU:n ja Yhdysvaltojen välisellä Privacy Shield -sopimuksella turvataan tietosuoja tilanteissa, joissa Microsoftille on annettava muissa maissa tilapäinen pääsy henkilötietoja sisältäviin järjestelmiin esim. virheiden oikaisua varten. Saat kopion sopimuksista pyytämällä niitä meiltä sähköpostitse: tietosuoja@orkla.fi.
Yhteystiedot ja henkilötietojen tarkastaminen
Ota yhteyttä tällä lomakkeella, jos haluat tarkastaa, täydentää, oikaista tai poistattaa itsestäsi tallennettuja henkilötietoja. Voit myös esittää protestin, vaatia henkilötietojen käsittelyn rajoittamista tai peruuttaa suostumuksesi tietojesi käsittelyyn. Lisäksi sinulla on mahdollisuus valittaa henkilötietojen käsittelystä Tietosuojavirastolle.